100 days until Australia

Ciao! :-)

Totta se on! 100 päivää jäljellä, vähän päälle kolme kuukautta (!?) lähtöön. Kahden viikon päästä mennään Porvooseen AFS:n valmentautumisleirille. Siellä vierähtää viikonloppu, mutta toivon että saan selkeytettyä muutamia käytännön asioita. Oikeastaan odotan ihan innolla muitten vaihtareitten tapaamista. Kävin viikolla ostamassa Suomalaisesta kirjakaupasta pienen kierrevihkon, johon on sitten tarkoitus kerätä kaikkea knoppitietoa ja muuta sellaista. Tulee muuten varmasti kovaan käyttöön!

It's true! 100 days left, about three months until I leave. We're going to Porvoo in two weeks because I have my AFS camp there. We'll spend a weekend there and I really hope that I'll get answers to my questions (I've many of them :-D). Actually I really look forward to meet other exchange students. Last week I bought a new notebook where I'm gonna write some random things during my exchange year. I bet I'm gonna write a lot!

Pics from Google: Beautiful Australia

Pics from Google: Australia animal

Mun on vähän vaikea käsittää, että huomenna ollaan jo 99 päivän puolella. Päivät on kymmenissä laskettavissa, ja kaverit on kyselleet että joko mua alkaa jännittää - nyt voisi jo sanoa, että pikku hiljaa :-D Minulla ei ole vielä isäntäperhettä, ja haluaisin kyllä jo tietää minne päin sijoitun. Se ei nyt sinänsä ole mitenkään oleellista, mutta että osaisi etsiä jotain tietoakin kohteesta etukäteen.

It's really hard to understand that tomorrow I can count my days with two numbers. My friends have been asking if I'm nervous yet, and now I can actually say yes, slowly but yes :-D I don't have my host family yet and I'd love to know already where I'm going. It's not important but I only want to search some information about the places before I leave.

Ei minulla mitään muuta kummoisempaa kerrottavaa ollut tällä kertaa. Jos teillä on mitään ideaa postauksia varten, kommentoikaa jotta osaan kirjoittaa teitä kiinnostavia juttuja :-) Mukavaa lauantai-iltaa! :-)

So, here are my feelings right now and I don't have anything else to say right now. Leave a comment so I can write more interesting posts in future :-) Have a nice Saturday evening! :-)

 

~ Viivi

Elämä on kokoelma hassuja sattumia

Heippa! :-)

Miten teillä on mennyt viikko, rakkaat lukijat? Mua vähän harmittaa kun en ole ehtinyt postailemaan mitään tässä viikon aikana, mutta ajattelin että teen nyt kunnon kuvapostauksen, ja selitän siihen sitten vähä mitä ollaan tehty.

1. Oltiin viime viikonloppuna Maaritin kanssa Iisalmessa viihteellä. Mukana oli likemmäs kymmenen äijää ja nähtiin myös Veeraa kavereineen siellä. Oli aika hauskaa! Ja kuten kuvasta näkyy, kävin ottamassa kielikorun vajaa kolme viikkoa sitten. Tykkään! :-)

1. Last weekend me and Maarit went to Iisalmi and we had a little party there. We got with us nearly ten guys and we also met Veera and her friend. We really had a great time! And as you can see I took my tongue piercing almost three weeks ago. I like! :-)

2. & 6. Kävin lauantaina ostamassa Matkuksen Glitteristä koruja äiskän kanssa, tässä kuvassa uusi sormus ja kuvassa 6. uudet korvikset ja kaulakoru. Sain kulutettua sinne vähän yli 30 euroa, ja ostin myös uuden bilepaidan Gina Tricosta. Siitä nyt ei ole kuvaa mutta ehkä myöhemmin.

2. & 6. Last Saturday I went to Matkus with my mum and in this picture is my new ring. I also bought new earrings and necklace which you can see in pic number 6. I spent over 30 euros and I bought a new party shirt too from Gina Tricot. I don't have picture of it now but probably later.

3. & 5. Mummi kävi Riikan porukoitten kanssa Lapissa lomareissulla, ja osti minulle tuliaisiksi lapaset ja kilppariavaimenperän (kuvissa 3. ja 5.) Mummi kulkee aina mukana kun avaimenperä pääsi omiin tehtäviinsä avainnippuun ja lapaset lämmittämään käsiä! :-) Kiitos mummi! <3

3. & 5. My lovely granny went to a holiday last week to Lappi and she bought me some presents. I got two pairs of mittens and a turtle keychain (in pics 3. and 5.) Now granny will always be with me wherever I go. Thank you granny! <3

4. Piitu on jo paremmassa kunnossa ja kahden leikkauksen jälkeen haavakin on parantunut hyvin. Eläinlääkärin sanoin on turha nyt alkaa tutkimaan enempää kun koira voi hyvin. Joten näillä mennään ja toivotaan Piitulle vielä monta tervettä elinvuotta! :-)

4. I earlier told that Piitu had some kind of tumour in her hind leg. The vet made two surgeries and now Piitu is healthy again. We don't know if she has more tumours but at this moment we won't do more examinations as long as Piitu is feeling fine and healthy because the vet said that it isn't necessary. We wish to Piitu many healthy years to come! :-)

7. Tänään koulussa mun ruokis näytti tältä - Agatha Christien Death on the Nile -kirja, Cokista, vettä, kaksi ruisleipää ja iPod.

7. My lunch break looked this today - Agatha Christie's Death on the Nile -book, some Coke, water, two rye breads and iPod.

8. Otin itseäni taas niskasta kiinni ja päätin tehdä itse illallista. Yleensä en laita ruokaa koska siitä tulee melkein poikkeuksetta mautonta. Nyt tuli kuitenkin ihan hyvää kanakastiketta!

8. Today I took and made a delicious meal - and really I made it by myself. I don't usually cook because I don't get any flavour to food, but now I can say that actually it tasted supergood!

9. Kuva on toissaviikonlopulta kun olin Kuopiossa Heidin ja Tanjan kanssa. Yövyttiin Heidillä ja juteltiin aamuyöhön asti. Meillä oli taas tosi järkevät jutut (väsymyksen piikkiin) mutta hauskaa oli ainakin! Kävelin seuraavana aamuna linja-autoasemalle ja tiet oli täynnä lehtiä. Ei mennyt kuin muutama päivä tuon jälkeen niin maahan satoi lumi. Talvi yllätti suomalaiset - jälleen kerran.

9. This picture is from weekend before last one (hahahah what a stupid sentence, I can't find any useful words to that but I hope you get what I meant.) I went to Heidi's place with Tanja and we talked so much. We had a great time together and next morning I walked to the bus station I took a picture of the road. There were so much leaves on the road and it took only few days and then the first snow came. Winter surprised Finnish people - again.

Tällä kertaa vähän erilainen postaus, mutta toivottavasti se oli edes vähän mielenkiintoinen. Enää 103 aamua jäljellä lähtöön, ja lupaan postata 100 days until Australia -postauksen, kuten tein 200. päivänkin kohdalla. En voi uskoa että enää näin vähän jäljellä! Nyt kuitenkin hyvää yötä lukijat, ja jos toiveen saisi esittää, jakakaa blogia että saadaan uusia ihmisiä tutustumaan tulevan vaihtarin elämään. Näihin kuviin ja tunnelmiin! :-)

This time I wrote a bit different post than before, but hopefully it was even a little interesting. Only 103 mornings left until it's time to leave Finland and go to Australia, and I promise I'll do a post about 100 days until Australia. I can't believe how the time flies. But now it's time to me to go to sleep, and if I can make one wish for this evening, I hope that you would share my blog to your friends. It would be really nice if we can get more readers. Good night everybody! :-)

~ Viivi

You're amazing just the way you are

Moro! :-)

Tänään ajattelin valottaa teille vähän menneisyyttäni. Mietin jonkun aikaa, onko soveliasta julkaista tätä täällä, mutta toisaalta bloggaanhan minä omalla naamallanikin, joten se on se ja sama, jos vähän kerron mitä minun elämässäni on tapahtunut.

Hi everybody! Today I deciced to tell you something about my past life. I was thinking this a lot because I was wondering if it's okay to publish this text here, but in the other hand I'm already blogging here with my own face, so it doesn't matter if I tell just a little about what has happened in my life since I was born.

Olen perheeni ainut lapsi, synnyin joulukuussa 1996 kaksi kuukautta keskosena. Olin pieni, joten minun piti viettää pari kuukautta sairaalassa ja pääsin sen jälkeen kotiin. Elämä sujui ja aikaa kului, ja 5-vuotiaana aloitin koulunkäynnin. Eskariin mennessäni meitä oli luokallani aika vähän, joku kymmenkunta oppilasta. Kuitenkin parin ekan vuoden aikana luokkamme pienentyi, ja loppujen lopuksi meitä oli enää seitsemän oppilasta. Hioiduimme yhteen hyvin, mutta ei riidoilta voinut kuitenkaan välttyä - mikä on varmaan ihan normaalia siinä iässä. Kaverit pysyivät suunnilleen samoina, mutta silloin tutustuin silloiseen parhaaseen ystävääni. Alakoulu meni loppujen lopuksi aika nopeasti, ja yläkouluun mennessämme luokkamme hajotettiin kahteen osaan: minä ja paras kaverini pääsimme samalle luokalle, ja loput laitettiin toiselle luokalle.

I am the only child in our family, and I was born in December 1996, two months before my actual time was to born. I was really small, so I had to spent few months in a hospital, and then I got back home. Life was smiling and when I was 5-year-old I started pre-school with about 10 other kids. In the first two years our class got smaller and smaller, and finally we had only seven kids in our class. We got along quite well, but as you can imagine, everything couldn't go brilliant all the time. We had our own little argues sometimes, but nothing bigger than life and I suppose that it's normal at that age. My circle of friends stayed somewhat the same all the time, but in those times I met my best friend. After all the primary school went fast and when we moved to the secondary school, they splitted our class into two. Me and my best friend got into same class, and rest of us were put to the another class.

Yläkoulu alkoi ihan hyvin, ja tutustuimme uusiin ystäviin ja uuteen luokkaamme. Silloinen paras ystäväni sai enemmän ystäviä kuin minä, ja tulin mukana uuteen kaveripiiriin. He tulivat hyvin keskenään toimeen, ja sitten jossain vaiheessa minä jäin ulkopuolelle, ja alkoi niin sanottu "hiljainen kiusaaminen." En yhtäkkiä ollutkaan enää mukana jutuissa, vaan se olin minä jonka kustannuksella naurettiin ja kun olin poissa koulusta, he saattoivat puhua sitä sun tätä minusta. Huomattuani tämän kerroin välittömästi vanhemmilleni, luokanohjaaajalleni ja rehtorille. Rehtori lupasi puuttua asiaan, mutta kiusaajat eivät ottaneet asioista kuuluviin korviinsa. Tämä kaikki alkoi 7. luokan puolessa välissä ja jatkui 9. luokan loppuun. Kiusaaminen paheni koko ajan, ja he saivat meidän luokkammekin jo mukaan kiusaamistouhuun. Oloni alkoi käydä liian pahaksi, joten pitkän suostuttelun jälkeen sain vaihtaa luokkaa B-luokalta A-luokalle alakouluystävieni kanssa samaan luokkaan. Kiusaamisesta ei tullut kuitenkaan loppua, vaikka sain hiukan opiskelurauhaa.

Secondary school started quite well and we met lots of new friends. We got to known our new class and then my ex-best friend got more new friends than me, so I just went with her to the new group. They got along really well and then in some point I fell outside of their group. Then the so-called "quiet bullying" started. Suddenly I wasn't into their things, and it was me who they laughed at. When I noticed this, I immediately told about it to my parents, to my class teacher and to the principal of our school. The principal promised to do something and put a dot to that. I don't still know, did he really try to make them stop, but nothing happened. The bullies continued and I felt horrible. This all started at the beginning of the 7. grade, and it ended when I left secondary school. Bullying got worse all the time and at the end the bullies got our class into bullying too. When my life started to be too unbearable, I finally got a permission to change my class to the A-class (my first class was B). In the A-class were all my primary school friends, and even the bullying didn't stop there (I loved my new class and everybody there were so kind to me but bullies did still bully me) I finally got a little peace to study.

Kuvat Googlesta / Pictures from Google: Bully

Minulla ei ole paljoakaan muistoja yläkouluajoista, koska pelko mennä kouluun sai minut itkemään päivittäin. Kiusaajat eivät ymmärtäneet mitä he saivat aikaan kiusaamisellaan. Ei kukaan ole oikeutettu leikkimään toisten tunteilla tai tekemään kenenkään elämästä yhtä tuskaa. Yksi syy muistamattomuuteeni on todettu posttraumaattinen stressihäiriö, ja jos teitä kiinnostaa mitä se pitää sisällään niin voitte toki katsoa TÄSTÄ, tähän en ala sitä sen enempää aukaisemaan. Mutta tiivistetysti häiriön tunnusmerkkejä on tapahtuneen poissulkeminen, pelkotilat ja ahdistuneisuus. En saanut öisin enää nukuttua, kun pelkäsin mennä kouluun seuraavana aamuna.

I don't have really much memories of that time, because the fear of going to school made me cry daily. The bullies didn't understand what they had done with their horrible behaviour. Nobody has a permission to bully anyone. One reason why I don't remember much is that I've been diagnosed posttraumatic stress disorder, and you can read more about it in HERE. When my life was the most mess, I couldn't even sleep. I was scary and didn't want to go to school even I had to.

Lopputuloksena oli se, että kiusaajat eivät ikinä saaneet mitään rangaistusta, koska heillä oli koulussa aikuisia (opettajia) puolellaan. Tämä on erittäin väärin ja aikuisten pitäisi ymmärtää miten toimia, mutta se ei näköjään aina ole itsestäänselvyys. Olen vielä nykyäänkin ehkä surullinen kiusaajien takia - ehkä heidän oma elämänsä oli niin huonosti, että se piti purkaa johonkin muuhun. Entinen paras ystäväni on todellakin entinen, eikä tule enää koskaan olemaan ystäväni, eikä edes kaverini. Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kiusaajilleni, joten en halua ikinä enää nähdä heitä. Yksi asia minua lohduttaa, ja se on se, että minulla on asiat nykyään taatusti paremmin kuin heillä. Kaikesta pääsee yli, mutta se ottaa aikansa. Kiusaaminen ei ole ikinä oikeutettua!

Well, the final result was that the bullies never got a punishment, because they had some adult persons (teachers) at the school and they protected them. This was really wrong and adults should understand how to react in a situation like this, but it obviosly isn't a self-evidence. Nowadays I can still feel sorry for the bullies - maybe their own life was such a mess, and then they had to relieve it to somebody else. My ex-best friend is really a EX now, and she'll never be anything else again, not even a mate. I don't have anything kind things to say to my bullies, so I guess it would be better if I say nothing now. I don't ever want to see them again, I wish that they understand to stay away from me. One thing is which makes me feel better - I know that I surely have things better than they have ever had. You can get over any thing, but it takes time to recover. Bullying is never acceptable!

Tuli aika paljon tekstiä, mutta kaikki on 100% varmasti täyttä asiaa. Jos sinua kiusataan, älä epäröi kertoa siitä jollekulle. Joku pystyy auttamaan! Vika ei ole sinussa, kiusaajilla on vain niin huono itseluottamus, jota he yrittävät pönkittää kiusaamalla ja alistamalla muita. Meillä on vain yksi elämä, jota ei kannata antaa kenenkään pilata. Onneksi minulla oli kuitenkin ystäviä joita kiinnostaa minun hyvinvointini, ilman heitä en olisi pärjännyt. Myös se, että perheeni vetää yhtä, on ensiarvoisen tärkeää. Näistä kahdesta asiasta voin olla aina onnellinen. Näihin tunnelmiin, yhdessä kohti parempaa huomista! :-)

I wrote quite lot today, but I can promise that everything is surely 100% relevant things. Remember, if you're bullied by somebody, don't hesitate to tell about it. There's surely somebody who could help you! It's not your fault, the bullies just have so bad self-confidence, so they want to make it stronger by bullying other people. We have only one life, so don't let anybody ruin it. It's so big relief that I have my friends and my family behind me all the time. My family did so much work to make me feel better and they did everything they could. It is number 1. thing that you have your friends and family helping you. I can always be happy and thankful of those two things. Now I want to thank you that you read the whole text, we can make the world a better place to live by stopping all the bullying!

~ Viivi

Syysloman aloitus

Moikka kaikille! :-)

Kylläpä on viikko mennyt taas nopeasti. Ei ole oikein mitään kummoista jäänyt mieleen, paitsi keskiviikkona oli lukiolla palautuspäivä, niin kaksoistutkintolaisilla on vapaata, jos ei ollut mitään lukiokursseja edellisessä jaksossa. Olin siis koko päivän kotona ja tosiaan hyvin alkoi aamu, heräsin kahdeksan jälkeen ja linnoittauduin olkkariin katsomaan telkkaria ja surffailemaan netissä, niin ei mennyt kuin puoli tuntia niin sähköt katkesivat! Sehän tarkoitti käytännössä sitä, että koneella ei paljon olla kun akku on niin huono, eikä myöskään tehdä aamiaista. Pisti vähän suututtamaan, mutta ei sille paljon voinut itse tehdä. No, siinä sitten aikani hiimailin ja päätin että luen enkun ja ruotsin sanakokeisiin. Loppujen lopuksi luin yhden aukeaman ja menin nukkumaan :-D Heräsin sitten puolenpäivän jälkeen ja oikeastaan koko loppupäivä meni aika nopeasti. Porukat tuli illalla kotiin, ja siinä sitten oli vähän kaikenlaista pientä kränää. Torstai ja perjantai meni samalla kaavalla ja aika nopeasti, kun lomaa odotellessa ei jaksanut oikein edes keskittyä koulun käyntiin.


Agatha Christien Death on the Nile on kirja, jonka luen ENA5 -kurssia varten. Isä sai pientä remppaa, kun kylppärin hana murtui ja katkesi.

Päivät kuluu, aika juoksee, 113 päivää jäljellä. Perjantaina tuli AFS:ltä kirje, jossa pyydettiin vanhempia allekirjoittamaan lomake, mikä antaa minulle luvan osallistua erikoisimpiin urheiluaktiviteetteihin kohdemaassa. Jos minulle tulee mahdollisuus kokeilla vaikkapa surffausta tai jotain muuta eksoottista, niin varmasti kokeilen jos rahkeet antavat myöten! Mukana tuli myös liki 40-sivuinen valmentautumisopas reissua varten. Sitä olen tässä selaillut tässä ahkerasti, ja pikkuhiljaa lähtö alkaa oikeasti tuntua todelliselta. Ensi kuussa on Porvoossa viikonlopun mittainen valmentautumisleiri, jonne minä sitten menen. En malta odottaa!

Lauantaina menin sitten Kuopioon Heidin luo viettämään iltaa. Tanja oli siellä myös, ja nähtiin myös Kataa ja kumppaneita vilaukselta. Oli tosi mukava jutella pitkästä aikaa kunnolla, ja nauraa ihan älyttömille jutuille... :-D Yöunet jäi vähälle, mutta hauskaa meillä ainakin oli!

Mutta nyt minua väsyttää niin paljon, että taidan ottaa pienet torkut. Mukavaa syyslomaviikkoa kaikille opiskelijoille! :-)

~ Viivi

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä

Moikka!

Ensimmäinen lukioviikko takana, ja kylläpä on uupunut olo! Olen ollut vähän kipeänäkin, ja torstaina en ollut koulussa kuin ensimmäisellä tunnilla. Muuten viikko meni aika nopeasti, nyt on lukiojaksokin avattu ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei urakka ole ihan mahdoton. Toki esseitä, sanakokeita ja lisätehtäviä on vaikka muille jakaa, mutta kun tietää, että ne ovat omaksi hyödyksi niin niitä jaksaa tehdäkin sitten. Joka jakson alussa on aina se legendaarinen "Nyt minä panostan ihan älyttömästi, luen aina kaikki kappaleet ja harjoittelen sanat" -lausahdus, mutta joskus huomaa, ettei se ihan mennytkään niin. Nyt olisi tarkoitus toteuttaa tuo ihan käytännössä, ja kyllä ne tulokset varmaan sitten näkyvätkin.

No tämä nyt näkyy vähä huonosti mutta tarkkasilmäiset ottaa tästä varmaan selvän :-D Eli tämän 2. jakson lukiolukkari

Otsikko viittaa Aussimatkaan, nimittäin enää 121 päivää jäljellä! Muistan kuin eilisen päivän, kun suunnittelin kirjoittavani 200 päivää Australiaan -postauksen. Jonnekin on mennyt kaikki nuo päivät, ja 17 viikonloppua enää jäljellä ennen lähtöä. Ihan älytöntä! Aika vaan lentää, enkä minä ole ehtinyt edes miettimään kunnolla, mitä kaikkea tarvitsen mukaan, tai miten ylipäätään selviydyn siellä. Ihan eniten kuitenkin pelottaa se, miten mun Suomiystävät - muistetaanko mut vielä vuoden jälkeenkin, ja olenko tervetullut porukkaan vielä sitten, kun uusia ystäviä on ehditty hankkimaan sillä välin.

Asiasta kukkaruukkuun, Piitu jouduttiin leikkaamaan tällä viikolla uudestaan, kun kasvain jalassa olikin oletettua isompi. Nyt kuitenkin paraneminen on mennyt ihan hyvin, ja Piitu on yhtä virkeä kuin aina ennenkin :-) Ei voida tietää, onko kasvaimia enemmän muuallakin, mutta eläinlääkäri sanoi ettei tutkita jos ei ala oireilemaan enemmän. Ymmärrän sen toki - jos koira voi hyvin, turha sitä on alkaa kiusaamaan ylimääräisillä eläinlääkärikäynneillä.

Oikeastaan elämä on täynnä pieniä asioita, jotka tekee ihmisen onnelliseksi. Muun muassa se, että Piitu röhkii iloisesti kun tulen kotiin, se, että Ruu aamuisin katselee terraarion lasin takaa ja se, kun aurinko paistaa pilven raosta kun mieli on maassa. Haaveita täytyy olla, ja toteutin taas menneellä viikolla yhden niistä, ja nyt oon tyytyväinen itseeni :-) Onnellisuus on ihmisen oma valinta, ei voi vaan heittäytyä ja olettaa, että kaikki tulisi tarjottimella eteen.

Tämäkin viikko on mennyt aika nopeasti. En ole mitään kummoista tehnytkään, kun on ollut aika kiire ja Kuopiossa oon ollut aika paljon Riikan luona. Onko teillä mitään postausideoita? Pitäisikö jo pikku hiljaa alkaa siirtymään Australia-hehkutukseen ihan kunnolla, vai ehkäpä kertoisin menneisyydestäni tai tulevaisuudensuunnitelmistani? Heitän pallon nyt teille, rakkaat lukijat, joten jättäkää viestiä kommenttilootaan, jotta osaan jatkossa kirjoittaa mielenkiintoisempia postauksia! :-)

Edellisessä postauksessa linkitin Cheekin Älä pyydä mitään -biisin, jonka kertsi on soinut mun päässä jonkin verran:

Älä pyydä mitään

Mitä helvettii te tahdotte multa?

Muuta ku tulta

Sitä mä syljen, syljen, syljen....

Älä pyydä mitään

Mä oon vaan mä ja teen vaan mua ja musaa

Kovempaa ku kukaan

Sitä mä syljen, syljen, syljen....

 

 

Biisien tekeminen on hyvää terapiaa vaikeina aikoina. Valehtelematta, mun tietokoneiden kätköissä on satoja lyriikoita odottamassa jotain. Ei ne välttämättä ikinä minnekään päädy, mutta eihän sitä voi koskaan tietää, jos vaikka muusikon ura urkeaisi vielä... ;-)

Mukavaa lauantaiyötä, ottakaa iisii! :-)

 

~ Viivi